Yöretki Koroumalle, Pajupuron autiotuvalle

Korouoma on ollut meillä katsastuslistalla jo pitkään, mutta jostain syystä sinne ei ole tullut lähdettyä. Saapui kesäkuu ja lumet olivat viimein poissa, joten ajattelimme, että nyt olisi hyvä aika tehdä kesän ensimmäinen yöreissu. Menoksi siis! Tuttuun tapaamme meillä ei ollut oikein mitään suunnitelmaa, mennään sinne minne keretään ja jaksetaan. Rotkolaakso on erinomainen paikka tämmöiselle hökelöinnille, sillä siellä on melkein mahdotonta eksyä.

Päätimme ajella Saukkovaaran parkkipaikalle. Tie oli selvinnyt kelirikosta ja se oli avattu jälleen. Pahaksi onneksemme tien lanaus oli juuri kesken ja siellä törötti isoja murikoita joka paikassa. Pari kolahtikin ilkeän kuuloisesti auton pohjaan, mutta ilmeisesti mitään ei sattunut, kun se kerran kulkee vielä.

Saukkovaaralla polku lähtee alaspäin suoraan rotkon pohjaa kohti. Matkan varrella näkee jo ensimmäisen vesiputouksen, jolle ei kartassa näkynyt nimeä. Pohjalla tulevat vastaan kanjonilaavut, joiden vieressä Korojoki kiemurtelee.

Mike oli erehtynyt laittamaan pitkät kalsarit jalkaan ja hän huomasikin jo tässä vaiheessa sen olleen huono idea. Hän menikin laavulle heittämään niitä pois. Itse istuin joen törmälle katselemaan lipuvaa vettä. Pieni hauki ui ohitseni.

Korouoma on tunnettu jääputouksistaan. Lähdimme kiertämään Koronjää-reittiä vastapäivään. Jäätä ei tietenkään enää ollut, vaikka kyllä kallion kupeessa oli vielä muutama luminen laikku. Jääputoukset olivat näin kesäaikaan vain pieniä liruja, mutta olihan niitä kiva katsella.

Olimme etukäteen valmistautuneet kauheaan rämpimisreissuun, sillä Metsähallituksen sivuilla kerrottiin, että tulvan takia siltoja ja joentörmiä on romahtanut. Meidän reitillemme ei tämmöisiä haasteita kuitenkaan osunut. Muutenkin polku oli hyvä ja kevyt kävellä.

Vähän yli puolivälissä Koronjää-reittiä kulkiessa vastaan tulee risteys, josta suuntasimme kohti Pajupuron tupaa. Reitti on oikein kaunis, alussa metsäinen, mutta tupaa lähestyttäessä maasto muuttuu ja joen vierellä alkaakin näkyä tulvaniittyjä. Niityillä on pidetty ennen vanhaan lampaita ja siellä näkee vieläkin vanhoja latoja.

Tupa tuli vastaan. Siinä oli iso pihapiiri ja oikein kaksi tulipaikkaa. Tuvan edustalla leijaili iljettävä haju. Joku ryökäle on ilmeisesti kuseksinut laiskuuttaan suoraan tuvan eteen, hyi!

Meillä oli kova nälkä, joten aloimme kokkaamaan keittokatoksessa, sillä juuri kun saavuimme pihaan, alkoi sataa. Tuona päivänä ruokana oli pastakeittoa terästettynä juustokastikkeella ja linsseillä.

Syömisen jälkeen lämmitimme tuvan kotoisaksi, kello oli kymmenen ja emme olleet yhtään väsyneitä. Päätimme jättää tavarat tuvalle ja lähteä kävelemään polkua hiukan eteenpäin, sadeviitat suojanamme.

Yhtäkkiä puun takaa ilmestyivät suuret mustat silmät. Hetken aikaa tuijotimme toisiamme kauhistuneina, sitten otus, jonka tunnistin poroksi lähti karkuun.

Jatkoimme matkaa, kunnes huomasimme suuren kuusen, jonka juurella oli heinäinen kuoppa, joka oli kuin lepotuoli. Maa oli siinä kohti ihan kuiva, joten istahdimme siihen kuuntelemaan sadetta ja juttelemaan syntyjä syviä. Olisimme halunneet nukahtaa siihen, mutta se ei käynyt päinsä, sillä aamulla joku ohikulkija olisi saattanut poimia meidän mukaansa, koska näytimme ihan jätesäkeiltä.

Menimme takaisin tuvalle, söimme vähän lisää ja sitten menimme nukkumaan. Nukuimme molemmat erittäin sikeästi ja myöhään, taisimme herätä vasta yhdeltätoista.

Aamulla keli oli edelleen sateinen, semmoista tuhnua. Keittelimme aamupuurot, siivosimme tuvan ja jätimme seuraaville kuivat puut ja kiehiset odottelemaan. Täällä tämä on erityisen tärkeää, sillä halkoliiteristä löytyy pelkkiä rankoja, jotka on itse sahattava.

Paluumatkalla kohti Saukkovaaraa kuljimme alkumatkan samaa reittiä mitä edellisenä päivänä. Sade sai maisemat näyttämään mystisen kauniilta. Tuntui, kuin olisimme olleet jossain Opethin levynkannessa. Koko ajan piti pysähdellä ihailemaan ja kuvaamaan. Tämän johdosta saimme kulutettua puolitoista tuntia vähän reiluun kahden kilometrin kävelyyn takaisin polkujen risteykseen. Oikeaa mindfulness- retkeilyä!

Olimme taas Koronjää- reitillä ja nyt alkoi ylämäki. Se oli jyrkkä, mutta selvisimme kuitenkin ihan kunnialla, liekö kunto kasvanut talven aikana. Reitillä tuli vastaan upea näköalapaikka. Tämän jälkeen polku nousi taas ylämäkeen kauniiseen metsään. Sen jälkeen vielä yksi ylämäki ja näin päästään takaisin parkkipaikalle.

Tämän jälkeen ajelimme Posiolle syömään ja siitä Riisitunturia ihastelemaan, mutta se onkin jo toinen tarina. Korouoma oli vielä kauniimpi kuin osasin odottaa ja haluankin mennä sinne uudelleen, ehkäpä kävellä päästä päähän koko uoman!