Elimyssalossa vanhat metsät ja kelopuiset suot häikäisevät kauneudellaan

Someagenttityöni viimeinen työkeikka oli käydä tutustumassa Elimyssaloon, joka niin ikään kuuluu Ystävyyden puistoon, kuten aiemmin esittelemäni Iso-Palonen.

Vaikka molemmat paikat ovat samoilla suunnilla – Kuhmon keskustasta koilisessa, lähellä Venäjän rajaa – eroaa paikkojen luonto hiukan toisistaan. Kun Iso-Palosella seikkaillaan kangasmetsissä, on Elimyssalossa taas runsaasti vanhoja korpikuusikoita. Toisin sanottuna Elimyssalo on märempi.

Reitiksemme valikoitui päiväretkeksi hyvin sopiva Elimysjärven kierto. Päätimme kutsua mukaamme pari vierastakin, Kamarimusiikkkifestivaalilla työtovereina olleet puolalaisen Grzegorzin ja liettualaisen Godan.

Saari-Kiekin P-paikalle päästäkseen täytyy ajaa pitkä matka mutkittelevaa hiekkatietä, ajomatkaan meneekin Kuhmon keskustasta lähes tunti, vaikka matka onkin vain 50 kilometriä. Aloituspaikka löytyi ongelmitta ja sukelsimme metsään.

Olimme lupailleet vieraileville tähdillemme, että todennäköisesti löydämme reitiltä jonkinlaisia luonnonantimia ja törmäsimmekin ensimmäisiin lakkoihin vain parinsadan metrin päässä parkkipaikasta. Suurin osa oli vielä raakoja, mutta löytyi sieltä muutava meheväkin yksilö maisteltavaksi. Olin ottanut mukaani myös paperipussin siltä varalta, että löytäisimme sieniä.

Reitin alkupäässä tulee vastaan Levävaaran tila. Levävaara on 60-luvulla hylätty erämaatila, jonne ei koskaan ole johtanut tietä. Kesäisin tilalla on kuitenkin elämää, sillä tämä on yksi Metsähallituksen Lammaspaimenviikot-kohteista. Pellon perällä näkyikin lammaslauma ja talon sisällä liikettä, mutta paimenet olivat ilmeisesti ujoja, eivätkä tulleet ulos tervehtimään, sääli. Toisaalta en kyllä itsekään jaksaisi jokaista ohikulkijaa jututtaa, jos olisin samassa asemassa.

Tilan jälkeen kävellään hetki vähän nuoremmassa metsässä, lieneekö tämä niitä alueita, joilta puita ennen kaadettiin tervahautoja varten. Tämän jälkeen polku sukeltaa suolle, nousten aina välillä kuusikkoisille metsäsaarekkeille, jotka näyttävät siltä, ettei niihin ole ihminen koskenut koskaan. Polun rytmitys onkin mielestäni erinomainen; juuri, kun jalkojen nostelu juurikkoisessa metsässä alkaa uuvuttaa, tulevat vastaan pitkokset, joilla on ihanan helppo kävellä.

Elimyssalon alueellaa liikkuu runsaasti karhuja. Valitettavasti me emme mesikämmeneen törmänneet, mutta näimme kyllä merkin siitä, komean tortun keskellä polkua.

Elimysjärven rannalle saapuessa alkavat ainakin omasta mielestäni reitin hienoimmat maisemat. Suota, josta töröttää satoja kelopuita. Järven rannalta voit löytää myös valtavan muurahaiskeon. Olin kuullut, että sen korkeus olisi kaksi metriä, eikä tämä ollut liioiteltua ollenkaan. Mikä muurahaisten Hong Kong! Eikä niitä ollut vain yhtä, kun kävelimme polkua hiukan eteenpäin, löysimme toisenkin, melkein yhtä ison.

Suunnistimme kohti Saunaniemen laavua, joka oli suunnilleen reitin puolivälissä, eli mainio taukopaikka. Sienisaaliini oli jäänyt surkeaksi, pussissa oli neljä kangashaperoa. Päätin kuitenkin kokata niistä sienimuhennoksen, kun kerran olin aamulla heittänyt sitä varten reppuuni sipulin, pippurikermaa ja hiukan aurajuustoa. Alkuperäinen suunnitelma oli valmistaa ruoka kaasukeittimellä, mutta koska metsäpalovaroitus oli peruttu ja laavulta löytyi nokinen kattila, päätin tehdä ruoan avotulella. Vaikka itse sanonkin, tuli ruuasta mielettömän hyvää, vieraatkin tykkäsivät kovasti. Oli meillä toki muutakin syötävää, makkaraa, sämpylöitä, hedelmiä, teetä ja keksejä, joten emme todellakaan jatkaneet matkaa nälkäisinä.

Matka jatkui samalla teemalla, metsää, suota, metsää ja suota. Näimme paljon erilaisia lintuja, joista osa jäi tunnistamatta. Kaksi kurkea lehahti lentämään järven länsirannalta ja myös jonkinlainen haukka oli saalistuslennolla. Maasta bongasimme sammakoita ja kihokkeja.

Järven kierrettyämme palasimme samalle polulle, jota pitkin olimme tulleetkin ja kävelimme jälleen Levävaaran pihan läpi. Tällä kertaa lampaat olivat tulleet lähemmäksi polkua ja tulivatkin innokkaasti tervehtimään meidät huomatessaan.

Autolle saapui neljä tyytyväistä retkeilijää. Roskat saimme heitettyä kätevästi parkkipaikalla sijaitsevaan Ekopisteeseen.

Elimyssalo oli mielettömän kaunis paikka ja reitti melko helppokulkuinen, sillä suuria korkeuseroja ei juuri ole. Metsäosuuksilla tosin on välillä aika juurakkoista menoa. Paikka on todella hiljainen, mutta alueesta on pidetty hyvää huolta. Pitkospuut olivat hyvässä kunnossa, kuten myös taukopaikat. Sopii siis omaa rauhaa etsivälle seikkailijalle! Kyllä tässä tulee semmoinen olo, että olisi kiva nähdä kaikki Ystävyyden puiston kohteet. Nyt olen nähnyt kolme, Iso-Palosen, Elimyssalon ja Lentuan, vielä pitäisi käydä Juortanansalossa, joka on pohjois-Kuhmossa, osittain Suomussalmen puolella, sekä Ulvinsalon. Ulvinsaloon tosin ei astellakaan ihan noin vain, paikka kun sijaitsee rajavyöhykkeellä, eikä sinne pääse ilman erityislupaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: