Tämän vuoden Suomen luonnon päivän, jolloin järjestetään myös ”Nuku yö ulkona-” tapahtuma, aikaan olin Kuopiossa ystäviä moikkaamassa. Olin kuullut, että yöksi on povattu revontulia, joten aloimme etsimään kartalta rauhallista paikkaa, josta olisi näkymä pohjoistaivaalle. Kaverimme vinkkasikin oivan paikan Tervosta, Manginniemen. Paikalla on hienot hiekkarannat, tulipaikkoja ja laavukin. Nämä rakenteet eivät näy Retkikartassa, sillä ne ovat ilmeisesti Tervon kunnan ylläpitämiä.


Niin sitten pakkasimme kamppeemme ja suuntasimme pelipaikoille. Niemi löytyi helposti ihan Googlen ohjeilla, tie menee idyllisten maalaismaisemien läpi, välillä ajellaan ihmisten pihojenkin keskeltä, älä siis säikähdä, jos tie näyttää menevän suoraan jonkun taloa kohti. Tie päättyy kääntöpaikkaan, loppumatka mennään kävellen leveää polkua.
Paikalle päästyämme totesimme, että nyt tuli valittua hyvä kohde. Matalassa vedessä oli mukava kahlata ja ihailla auringonlaskua. Hetkeä myöhemmin paikalle saapui myös kolmas kaveri lastensa kanssa. Lapset halusivat mennä uimaan, tai pikemminkin kahlaamaan, kun veden syvyys oli noin 10-15 senttimetriä. Tämä on ainakin ehdottoman turvallinen ranta pikkulapsille!


Ilta pimeni ja tähdet ilmaantuivat, kuten myös revontulet. Taivaalla hohkasi sumea kaari koko illan, hetkeksi siihen tuli eloakin, juuri kun sain kamerani valmiiksi. Mukaan tarttuikin kuvia, joihin olen melkoisen tyytyväinen.


Koska oli niin lämmin yö, keksin, että voisin kokeilla nukkua taivasalla. Mitään biwypussia en omista, mutta laitoin maahan pelastuslakanan ja siihen päälle makuualustan ja -pussin. Muut nukkuivat teltoissa.
Taivasalla oli mukava nukkua ja sammal tarjosi ihanan pehmeän alustan. Hämähäkkikammoisille en tätä kuitenkaan suosittele, nukkumaan mennessäni hätistin alustalta kaksi hämistä. Kuuden aikaan aamulla havahduin päältäni kuuluvaan ”viuh-” ääneen ja sitten tömähdykseen vierelläni. Ilmeisesti rusakko hyppäsi ylitseni. Säikähdyksestä toivuttuani nukahdin uudelleen.

Seuraava aamukin oli aurinkoinen ja lämmin ja laittelimme aamupalan nuotiolla kaikessa rauhassa. Siitä sitten takaisin autolle ja menoksi. Takaisin Kuopioon paikalta kertyi matkaa 50 kilometriä ja ajoaika ei ole tuntiakaan. Suosittelen, jos kaunis ilta rannalla kiinnostaa!
Tästä pääset lukemaan viime vuoden Nuku yö ulkona- tunnelmia Sallasta!