Blåvatnet ja Aspenvatnet ovat kaksi jäätikön sulamisvesistä syntynyttä järveä, jotka löytyvät Norjasta Lyngenin niemimaalta. Blåvatnet on ollut viime aikoina paljon esillä blogeissa ja Instagramissa, joten pitihän se päästä itsekin näkemään!
Kävipä tuossa taannoin niin, että Miken serkku halusi tulla tyttöystävänsä kanssa Suomeen. Itseäni ei hurjan työkesän jälkeen innostanut Rovaniemen esittely turisteille, joten ehdotin, että entä jos vuokraisimme matkailuauton ja lähtisimme käymään Norjassa. Ideani sai kannatusta ja kulujen laskemiseksi, sekä ekologisuuden lisäämiseksi otimme kyytiin myös pari kuhmolaista kaveria. Näin syntyi eeppinen kuuden hengen retkikuntamme. Auto tosin oli seitsämänpaikkainen, joten otimme kyytiin vielä yhden kunniavieraan, ystävämme Davidin.
Davidin tarina: David löytyi oululaisesta opiskelija-asunnosta. Mikko oli tyhjentämässä remonttiin menevää hyljättyä kämppää ja siellä hän oli, yksin, nuhjuisena ja peloissaan nurkassa kyhjöttämässä. Mikko vei hänet kotiinsa, ruokki hänet ja peitteli nukkumaan. Siitä lähtien heistä tuli ystävät.
Ensimmäinen päivä meni ajellessa, Rovaniemeltä Kilpisjärven kautta hitusen Norjan puolelle, yömme vietimme Nallevuopion parkkipaikalla. Jos yövyt täällä, niin varaa korvatulpat mukaan, sillä ohi ajaa paljon rekkoja!
Näin sinne löytää
Vaikka kartalla järvi näyttää olevan lähellä, niin Nallevuopiosta sinne ajamiseen kuluu useampi tunti. Normaalisti sinne pääsisi ihan tietä pitkin, mutta Google tiesi kertoa, että tie on suljettu ja jouduimme menemään Breivikeidetin kautta lossilla. Navigoijalle semmoinen vinkki, että kirjoita hakusanaksi ”Blåvatnet trail head,” niin pääset oikeaan paikkaan, me meinasimme mennä aluksi väärälle parkkipaikalle.
Leiriytyminen
Polun aloituspaikalla on hiekkaparkki, josta löytyy oikein hieno vessa, sekä tulipaikkoja, osa virallisia, osa ei. Jos haaveilet patikoinnin jälkeisestä tulistelusta, niin ota omat polttopuut mukaan! Maasto oli oikein sopivaa myös telttailuun ja vettä saa joesta, joka menee ihan vierestä. Juo kuitenkin omalla vastuulla, joki nimittäin laskee jäätikköjärvestä ja sitähän ei ikinä tiedä, mikä kivikauden kuppa sieltä on sulamisvesien mukana päässyt vapaaksi. Itse kyllä join ilman ongelmia.
Reitti
Lähtöruuat syötyämme lähdimme suunnistamaan kohti järveä. Polkua ei ole merkitty yhtä huolellisesti, kuin mihin suomessa olemme tottuneet. Päivitys: Olen kuullut, että reittimerkintöjä on sittemmin paranneltu! Älä anna polun alkupään hämätä – helppokulkuisen näköinen sorabaana muuttuu pian kivikoksi. Suurimman osan matkasta tosin kivikkokin on aika helppokuluista, mutta lopussa juuri ennen järveä tuleekin sitten vastaan ihan kunnon lohkareita.
Jättilohkareiden yli kiipeiltyä palkinto odottaa viimein – upea epätodellisen turkoosi järvi. Vieläpä pelkästään meille, sillä olimme olleet sen verran hitaita vätyksiä, että pääsimme aloittamaan patikoinnin vasta kuuden aikaan illalla. Olimme päivän viimeiset kävijät.
Siellä me sitten aikamme ihastelimme. Sääli, että jätimme Davidin autoon, hän olisi varmasti arvostanut näkymää, vaikka ei tuo mikään kalifornialainen hiekkaranta olekaan. Pohdimme myös, että tämä olisi hieno paikka hääseremonialle.
Palasimme parkkipaikalle juuri, kun pimeys oli laskeutunut. Loppuilta oli sitten nuotiolla istumista oluiden kera. Stereotypioiden vastaisesti me kaikki suomalaiset menimme aikaisin nukkumaan, kun taas kreikkalaisilla ilta venähti muitakin virvokkeita maistellessa.
Aspenvatnet
Aamulla minä, Paula ja Mikko heräsimme virkeinä.
Emme viitsineet alkaa herättelemään krapulaisia, joten päätimme heidän nukkuessaan lähteä käymään tutustumaan toiseen järveen, Aspenvatnetiin.
Aspenvatnet on pienempi ja vähemmän turkoosi, kuin Blåvatnet, mutta kaunis ja kirkas pikkujärvi kuitenkin. Sinne oli helppo mennä, kun matkaa tuli vain yksi kilometri suuntaansa. Yllätykseksemme huomasimme, että paikalla oli myös katettu keittokatos/laavu/miksi tuota nyt sanoisi, katso kuva ja päätä itse. Pömpelin edessä on myös tulipaikka ja vähän sivummalla huussikin. Järven rannalla oli pari tasaista kohtaa, joihin voisi saada pystytettyä pienen teltan. Riippumattoilijan näkökulmasta en tajunnut analysoida paikkaa, mutta tuossa katoksen oikealla puolella oli kyllä tunturikoivikkoa. Jos siis parkkipaikalla on ahdistava ryysis, niin kannattaa käydä kurkkaamassa, jos täältä löytyisi rauhallisempi leiripaikka!
Autolle palatessamme muutkin olivat heränneet ja matka jatkui kohti Senjaa – mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
lahtisitko.com 