Nuori henkilö kysyy sosiaalisessa mediassa neuvoa elämänsä ensimmäiselle vaellukselle, joka suuntautuu Karhunkierrokselle. Hän saa monia hyviä neuvoja, mutta pian myös Ne löytävät ketjun ja iskevät.
Kyseessä ovat Lannistajat. Lannistaja toteaa, että eihän tuo mitään vaellusta ole, jos kuljetaan merkityllä reitillä. Hän itse on Oikea Vaeltaja, koska kulkee erämaissa polkujen ulkopuolella, ruokanaan vain vettä ja näkkileipää.
Joskus Lannistajaa ärsyttää vain käytetty sana. Sana Vaellus on heille tarkasti sertifioitu, vähän niinkuin rönttönen tai fetajuusto. Täytyisi kulkea tarpeeksi pitkä matka tarpeeksi hankalalla reitillä, että kehtaa sanoa lähtevänsä vaellukselle.
Monet muuttuvat Lannistajiksi myös päivittäessään välineistöään. Tämän ilmiö pätee melkein mihin vain harrastukseen. Kun on ostanut viidentuhannen euron valokuvausvälineet ja joku kysyy aloittelijalle sopivaa kamerasuositusta, Lannistaja rientää julistamaan, että eihän noilla edullisemmilla välineillä mitään tee.
Olen jo kauan ihmetellyt tämmöisten ihmisten järjenjuoksua. Eikö se mene kaikkien harrastusten kanssa niin, että ensin aloitellaan aloittelijoiden reiteillä ja välineillä, sitten jos innostus iskee, niin kehitytään ja haastetaan itseä enemmän.
Mikä pointti tuollaisessa toisten suunnitelmien mollaamisessa ylipäätään on? Pitäisikö vasta-alkajankin lähteä ensireissulleen Lannistajan suosimiin paikkoihin, eikö se voi olla pahimmillaan hengenvaarallista?
Jos Lannistaja kävi sinun kimppuusi, paras vasta-ase on lannistumattomuus. Tyyppihän selvästi yrittää vain purkaa pahaa oloaan sinuun, joten tee selväksi, että hänen ajatuksensa eivät voisi sinua vähempää kiinnostaa, tai ehkä on parempi olla sanomatta mitään. Sinä olet aloittamassa uutta harrastusta itsesi iloksi, et siksi, että saisit tehdä vaikutuksen johonkin ventovieraaseen.
Tästä pääset lukemaan, kuinka pääset vaellusharrastuksen alkuun pienellä budjetilla!
lahtisitko.com 